Suomalaistalli Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tiimin vasta 16-vuotias kuljettaja Pedro Acosta on tehnyt historiaa vuodesta 1949 lähtien ajetussa ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa.

Tallipäällikkö Aki Ajon siipien suojissa uraansa sensaatiomaisella tavalla rakentava Acosta on historian ensimmäinen kuljettaja, joka on pystynyt saavuttamaan podiumsijoituksen neljässä ensimmäisessä kilpailussaan.

– Vaikuttavin tulokas, jonka olemme koskaan nähneet?, MotoGP-sarja kysyy aiheellisesti Twitter-tilillään.

Leukoja loksautteleva espanjalainen tulokaskuljettaja Acosta tykitti sunnuntaina kolmannen peräkkäisen voittonsa Moto3-luokassa. Acostan ura MotoGP-sarjassa käynnistyi kauden korkanneen Qatarin kisan kakkossijalla.

Äidilleen voiton omistanut Acosta lähti Jerezin radalla Espanjassa ajettuun kauden neljänteen osakilpailuun 13. ruudusta ja poimi voiton talteen jälleen kerran todella kylmäpäisesti viimeisen kierroksen väännössä, josta ei draamaa puuttunut.

Acosta peittosi toiseksi päätyneen kokeneen ja monessa liemessä urallaan kiehautetun italialaiskuljettaja Romano Fenatin 0,417 sekunnilla. Acostan maanmies ja tallikaveri Jaume Masia kaatui turkkilaisen Deniz Öncün viimeisessä mutkassa järjestämässä rytäkässä ja hiipui kärkitaistelusta sijalle 21.

Acosta johtaa MM-sarjaa pistein 92. Hän on repinyt jo 51 pisteen eron toisena olevaan italialaiseen Niccolo Antonelliin. Masian 39 pistettä oikeuttavat viidenteen sijaan.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Le Mansin Bugatti-radalla Ranskassa. Kymiringillä ajettava Suomen GP odottaa vuoroaan 11. heinäkuuta.

Kuva: Red Bull KTM Ajo

https://twitter.com/MotoGP/status/1388793181228126209

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)