Konsta Lappalainen oli hyvässä vauhdissa Belgian SPA-Francorchampsissa ajetussa GT-autojen 24 tunnin kestävyyskilpailussa. Hän saavutti tiimikaveriensa Tuomas Tujulan sekä eteläafrikkalaisen Stuart Whiten kanssa Silver Cup -luokan kolmannen sijan.

Emil Frey Racingin Lamborghini Huracan GT3 EVO autolla ajanut kolmikko täräytti aika-ajoissa yleiskilpailun 20 parhaimman joukkoon ja kokonaisen vuorokauden kestäneen kilpailun aikana vältti suuremmat draamat.

Yksi rengasrikko ja muutamat osumat kanssakilpailijoiden autoihin söi mahdollisuudet taistella kilpailun voitosta. Silti pronssisija yhdestä koko pitkän kilpailukauden arvostetuimmasta kilpailusta oli Lappalaiselle hänen autourheilu-uransa yksi ehdottomasti suurimmista saavutuksista.

– Vuosi sitten en päässyt ajamaan metriäkään kilpailussa kun autokuntamme oli osallisena yhdessä GT-autojen huimimmista kolareista. Nyt ensiksi pääsimme aika-ajoissa 20 parhaimman joukkoon ja minun vastuulleni jäi sen huipentuma eli kaksi ns. Super Pole -kierrosta. Näin heti sain kaksi kilpailukaudelle asettamaani tavoitetta toteutettua ja pääsin nautiskelemaan tähänastisen autourheilu-urani parhaimmista hetkistä, Lappalainen kertoi tiedotteella.

– 24 tunnin kilpailun aikana kiersin seitsemän kilometrin mittaista rataa yhteensä reilun seitsemän tunnin ajan. Tunnelma niin koko tiimissä kuin ennen kaikkea auton ohjaamossa oli täyttä adrenaliinia kun kuitenkin ajoimme Silver Cup luokan voitosta. Kuitenkin kun hitaampien ohituksissa hipaisimme liikaa kanssakilpailijoidemme autoja ja sitten vielä kärsimme yhden rengasrikon niin voitto jäi lopulta yhden kierroksen eli seitsemän kilometrin päähän. Silti kun mahtavasti sujunut viikonloppu huipentui palkintokorokejuhlallisuuksiin niin tyytyväisempi en voisi olla, Lappalainen iloitsee.

Lappalaisen ja Tujulan menestyksen lisäksi aikaisempina vuosina palkintokorokkeella juhlinut mäntsäläläinen Patrick Kujala oli Silver Cup luokan viidenneksi nopein.

Lähde: Tiedote
Kuva: Emil Frey Racing

Lue myös:Kalle Rovanperältä jäätävä kuitti Ylen toimittajalle: ”Se on sellainen musta ja pyöreä”

LUE MYÖS: Valtteri Bottas vahvisti tylyn totuuden Mercedes-vuodestaan (RalliF1.fi)