Ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli jatkaa tulevalla kaudella Supersportien MM-sarjaan MV-Agustan tehdastallissa. Sopimus kattaa yhden kauden.
Mies on nyt kertonut tiedotteessa tunnelmistaan ensimmäisten testien jälkeen.
– Ensi fiilikset olivat todella positiiviset. Joskus on ollut ongelmia pituudesta johtuen, kun ei oikein mahdu pyörän päälle. Mutta oli ilo huomata, että MV Agusta sattui minulle tosi hyvin, ja oli mukava olo olla pyörän päällä.
– Siitä sitten vaan radalle, ja yritin vaan saada kierroksia alle. Ajettiin samalla renkaalla nelisenkymmentä kierrosta. Sitten eka kertaa uutta rengasta alle, ja valitettavasti heti ekalla kierroksella kunnon lipat. Onneksi isommilta vaurioilta vältyttiin, paljasti Tuuli.
Tuuli oli pienestä mällistä huolimatta erittäin tyytyväinen testien kokonaisantiin.
– Ensimmäinen testi meni yli odotusten, ero kärkeen oli pienempi mitä odotin. Mutta parempi näin päin. Kone on erilainen mihin olen tottunut, vääntöä löytyy alakierroksilla aika paljon enemmän kuin aikaisemmista laitteista. Kunhan oppii käyttämään kaiken voiman avauksissa niin kilpailukykyä löytyy. Ensimmäisten testien perusteella pyörä istui minulle tosi hyvin ja tykkäsin ajaa sillä. Tästä on hyvä jatkaa, jäi hyvä mieli kaikille. Pikkasen kipeä kroppa, mutta se kuuluu välillä tähän hommaan.
Lähde: Tiedote
Kuva: Ajo Motorsport

































