Tamperelainen Luka Nurmi, 17, takoi epävakaissa olosuhteissa Itävallan Spielbergissä ajetussa Ferrari Challenge EM-ratasarjan toisessa osakilpailuviikonlopussa jälleen vahvat suoritukset. Hän nousi kahden palkintokorokesijoituksen myötä sarjassa kolmannelle sijalle, kun ajamatta on vielä kymmenen osakilpailua.

Aika-ajoissa kaksi kertaa kakkoseksi jäänyt sarjan ainoa suomalaiskuljettaja ei mahtanut koko viikonlopun aikana mitään vuodesta 2012 lähtien kansainvälisiä kilpasarjoja ajaneelle tanskalaiselle Michelle Gattingille, joka voitti kummatkin 30 minuutin mittaiset osakilpailut.

Nurmen kohtalona oli niukasti hävitä ensimmäisen osakilpailun voitto 1,861 ja toisen 2,531 sekunnilla. Silti palkintokorokesijoitukset olivat tavoitteiden mukaiset tulokset.

– Itävallan Spielbergin rata sijaitsee laaksossa, jossa olosuhteet voivat nopeastikin vaihtua. Nyt koko viikonlopun ajan rata oli paikoitellen enemmän tai vähemmän kostea ja se aiheutti haasteita. Sitten kun huomasin, etten sarjajohtaja Michelle Gattingin vauhtiin pysty vastaamaan niin keskityin vain ajamaan varmat ja erittäin tärkeät sarjapisteet, Nurmi kertoo tiedotteessaan.

– Tämä oli tähänastisen kansainvälisen autourheilu-urani vaativin kilpailu, kun minulle entuudestaan täysin tuntematon Spielbergin rata oli paljon vaikeampi kuin osasin odottaa; en saanut autoa mieluisiin säätöihin. En myöskään saanut lämmitettyä renkaita tarpeeksi ja sitten vielä kilpailuissa poltin ne niin en pystynyt haastamaan Michelle Gattingia, Nurmi jatkaa.

Kahdella osakilpailuvoitolla, kahdella paalupaikalla ja kahdella kilpailun nopeimmalla kierrosajalla Gatting nappasi täydet sarjapisteet.

Ferrari Challenge EM-ratasarjan seuraavat kaksi osakilpailua ajetaan kolmen viikon päästä Tsekin Brnon radalla, jossa Nurmen tavoitteena on aloittaa takaa-ajo: hän on sarjassa 20 pistettä Gattingia perässä.

Kuva: Ferrari AF Corse

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)