Teemu Asunmaa on Suomen MM-rallin WRC2-luokan yhdeksäntenä lauantain päätteeksi. Perjantain rengasrikon myötä taistelu sijoituksista vaihtui turvalliseen ajoon.

– Kilpailu meni vähän ajeluksi eilisen rengasrikon jäljiltä. Ajettiin eka lenkki varovaisesti pätkien ollessa meille uusia. Loppupäivän lenkillä sadekuurot sattuivat sopivasti meille loppupään porukalle.

– Ouninpohjassakaan ei pitänyt iltapäivällä sataa, mutta juuri meidän kohdalle sattui aivan järkyttävä sadekuuro, Asunmaa kommentoi tiedotteessa.

Asunmaa myönsi, että sunnuntaina ei lähdetä tekemään ihmeitä. Toki nauttia voi.

– Lähdetään nautiskelemaan sunnuntain pätkistä. Sahloinen-Moksi on hieno pätkä, ja Laajavuori puolestaan hyvin erikoinen. Saadaan hieman kisattuakin (Benjamin) Korholan kanssa, vaikkei sijoituksella nyt tässä kohtaa olekaan kovin suurta painoa, Asunmaa kertoo.

Lähde: Tiedote
Kuva: Merita Mäkinen

Lue myös:Liverpool sai kuulla Englannin maajoukkuemiehen järkyttävän hinnan

LUE MYÖS: Näkökulma: Tässä on Leijonien suurin ongelma – Ruotsi valovuoden Suomea edellä (Siniviiva.fi)