Vaikka Kalle Rovanperän loistosuoritukset rallin MM-sarjassa ovat kiinnittäneet suurimman huomion, on viikonlopun Sardinian osakilpailussa luvassa iloisia uutisia myös hänen takanaan. Sami Pajari ja hänen kartanlukijansa Enni Mälkönen starttaavat uransa ensimmäisiin WRC2-luokan osakilpailuihin Italiassa.
Kaksikko lähtee kisaan Toksport WRT:n Skoda Fabia Rally2 EVO -autolla. Saksassa majaansa pitävän tallin kalustolla on aiemmin suomalaismenestystä tuonut Emil Lindholm.
Oman sivumausteensa viikonlopun osakilpailuun tuovat sääolosuhteet. Sardiniaan on luvattu jopa 40 asteen helteitä, joten kuljettajat joutuvat koville.
Pajari on tällä kaudella kilpaillut Fordin WRC3-luokan kalustolla. Skodan rattiin hän on päässyt totuttelemaan viime viikkoina sekä Suomessa että Sardiniassa.
– Pari pitkää nuottipäivää on suoritettava alta pois kunnes torstaina päästään illalla kisa aloittamaan. Tunnelma on kaikkineen innostuneen odottava, Pajari kiteyttää tiedotteessa.
Pajarilla on aiempaa kosketusta Sardinian osakilpailuun JWRC-sarjasta, jossa hän kisasi toissa vuonna. Tuolloin tuloksena oli keskeytys kisan toiselta sijalta.
Kuva: ERC Media
Lue myös:
































