Sportivo TV

Jyväskylän SM-ralli tarjosi lauantaina yllätyksellisen lopputuloksen, kun virolainen Jaspar Vaher nappasi uransa ensimmäisen voiton rallin SM-sarjassa.

Toyotan kehitysohjelmaan kuuluva Vaher kävi koko kilpailun ajan tiukkaa kamppailua Esapekka Lapin kanssa ja onnistui lopulta pitämään suomalaiskonkarin takanaan vain 1,6 sekunnin erolla.

Voitto oli 19-vuotiaalle virolaislupaukselle merkittävä merkkipaalu.

– Loistavat fiilikset. Sade ei onneksi liikaa lopulta vaikuttanut olosuhteisiin. Mitä tässä muuta sanoa kuin että onhan tämä aivan älyttömän hieno juttu, Vaher iloitsi kilpailun jälkeen tiedotteessa.

Vaikka voitto karkasi niukasti käsistä, Lappi sai kilpailusta tärkeän palkinnon SM-sarjan mestaruustaistelun kannalta.

Sarjan toisena ollut Lauri Joona jäi Jyväskylässä vasta kuudenneksi, mikä kasvatti Lapin etumatkaa mestaruussarjan kärjessä.

Lappi johtaa nyt sarjaa 20 pisteen erolla Joonaan.

SM-sarjan kaudesta on jäljellä enää kaksi kilpailua.

Seuraavaksi sarjaa ajetaan elokuussa Kiteellä, minkä jälkeen mestaruus ratkeaa viimeistään syyskuussa Porvoossa ajettavassa päätösosakilpailussa.