Kaudella 2021 Rallisprintin Suomen mestaruudesta taistellaan perinteisesti kuudessa osakilpailussa, joista kaksi ensimmäistä ajetaan lumella, kaksi asfaltilla ja syksyn kaksi viimeistä osakilpailua soralla.
Suomen nopeimman sarjan, Rallisprint SM -sarjan, kausi polkaistaan käyntiin sunnuntaina 28.2. Laukaassa, Jyväskylän MM-rallistakin tutulla Ruuhimäen legendaarisella rallitiellä. Ruuhimäessä kilpailijoita odottaa 4,2 kilometriä pitkä rata, jota ei tässä muodossa ole vielä sarjassa aikaisemmin ajettu.
Laukaassa järjestelyt ovat edenneet Laukaan Moottorimiesten toimesta aikataulussa, vaikka rajoitukset aiheuttavatkin muutoksia kilpailun läpiviemiseen.
– Järjestelyt edistyy hyvin aikataulussaan, kelit on erinomaiset ja lumipenkkaa sekä jäätä löytyy riittävästi.
– Virallisia vastauksia vielä odotellaan, että missä muodossa kisa voidaan ajaa. Mutta sillä periaattella tätä koko ajan tehdään, että kisa päästään toteuttamaan ja SM-pisteet jakamaan, kilpailunjohtaja Jani Lahtinen toteaa luottavaisena.
Keliolosuhteet kilpailun järjestämiselle ovat siis viime vuodesta poiketen erinomaiset, mutta kuten lähes jokainen urheilutapahtuma tällä hetkellä, myös Laukaan SM-sprint tullaan suurella todennäköisyydellä toteutamaan ilman yleisöä.
– Sellainen päätös tehtiin jo hyvissä ajoin, että kisa ajetaan joka tapauksessa vaikka yleisöä ei saada ottaa penkalle. Jos näin käy, toivomme että sitä myös noudatetaan. Ei me sitä kiusallamme tehdä ja jokainen sen varmasti ymmärtää, Lahtinen muistuttaa lopuksi.
Lähde: AKK:n tiedote. Kuva: Taneli Niinimäki

































