Entinen NFL-pelaaja Chris Johnson paljastaa sairastuneensa vakavasti. Eläköitynyt urheilija kertoi sairastavansa ALS:ää, eli lihasrappeumatautia Good Morning America -ohjelmassa.
Johnson, 40, kertoi saaneensa diagnoosinsa vuonna 2025. Tauti on edennyt nopeasti ja hän joutui käyttämään haastatteluun puhelaitetta.
– Huomasin ensin oikean käteni heikentyneen. Alkuun otteeni ei tuntunut hyvältä ja tuntui, etten olisi ollut niin vahva, mitä olen aina ollut, Johnson kertoi ohjelmassa.
Johnsonin vaimo Brittany epäili Johnsonin vaivan olleen peräisin amerikkalaisen jalkapallon uralta. Sitten tuli pysäyttävä diagnoosi.
– Me toivoimme sen olevan jotakin muuta. Testit kuitenkin paljastivat, että kyse on ALS:stä. He (lääkärit) kertoivat, että lääkkeet voivat pidentää elinikää muutamalla kuukaudella. He pyysivät meitä laittamaan asiat järjestykseen.
ALS:ään ei olla toistaiseksi löydetty parannusta. Sairastuneet elävät keskimäärin kolmesta viiteen vuoteen oireiden käynnistyttyä.
Johnson oli kaudella 2009 NFL:n parhaita juoksijoita. Hän juoksi tuolla kaudella 2000 jaardia, johon oli silloin pystynyt vain yhdeksän NFL-pelaajaa.
Vuonna 2008 Tennesee Titansiin ykköskierroksella varattu Johnson päätti uransa vuonna 2017. Hän edusti myös New York Jetsiä ja Arizona Cardinalsia.

































