Ralli SM -sarjan 2014 kuudes osakilpailu Pirelli Ralli, on täydellinen päätös kaudelle. Kilpailun järjestäjänä toimii Tampereen Urheiluautoilijat, joka on onnistunut tekemään kilpailijoille haastavan yhdeksän erikoiskokeen reitin.

– Ratamestarimme Toni Mäkinen on innokkaasti etsinyt ja saanut meille vanhoja ns. jyskälän pätkiä, jotka kaikki muistavat kovavauhtisiksi ja vaativiksi erikoiskokeiksi, antaa reittijohtaja Jarmo Virtanen tunnustusta.

Pirellin Rallin erikoiskokeet ovat yhteispituudeltaan noin 150 km, ja vielä iltapäivälenkinkin pituus on 88 km, eli tavallisen SM-rallin verran.

– Kilpailijat joutuvat tekemään tällä reitillä kovasti töitä, paljon on korkeuseroja sekä jatkuvasti kääntyilevää tietä. Yhtä melko suoraa osuutta lukuun ottamatta kuntoa kysytään, ja vaikka tiet ovat ns. valtionteitä ja melko kovavauhtisia, ei kaksivetoisillakaan tule aika pitkäksi, sen verran tiet kääntyilevät, paljastaa Virtanen.

Reittijohtaja Virtanen nimeää yhdeksi ratkaisupätkäksi lauantaina iltapäivän erikoiskokeen 6/9, joka on noin 25-kilometrinen, siellä on kallistettuja mutkia, alussa on ”ajettavampaa” tietä ja loppuosa sitten vähän pienempää.

Perjantai-iltana ajetaan vain yksi erikoiskoe. Kilpailijoilla on siisviimeinen mahdollisuus pistää auto iskuunpitkänlauantaipäivän kovaan koitokseen. Maaliin päästäkseen on osattava ajaa maltilla, mutta riittävän kovaa, jotta tulosta syntyy.

Pirelli Ralli alkaa perjantaina klo 18.01 ja jatkuu lauantaina klo 8.00. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan maaliin stadionalueelle lauantaina 27.9. noin klo 18:n jälkeen.

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)