FIA tiedotti tiistaina isoja uutisia koskien rallin MM-sarjaa. Päätös ei kerää kuitenkaan pelkkiä kiitoksia.

FIA ilmoitti tiistaina, ettei MM-sarjasta sittenkään olla poistamassa hybridiyksikköjä ens kaudella.

Sen sijaan palattiin vanhaan ja tuttuun suunnitelmaan eli nykyisillä Rally1-autoilla ajetaan vuoden 2026 loppuun saakka eli nykyisen luokitusjakson loppuun saakka.

MTV:n asiantuntija Riku Tahko nostaa uutisesta kuitenkin yhden uhkakuvan esiin. Ainakin yksi toive voidaan nyt hänen mielestään haudata.

– Se tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että yhtään uutta tiimiä ei ole tulossa seuraavan kahden vuoden aikana. Ei kukaan lähde tuohon leikkiin mukaan tuolta takamatkalta kahden vuoden takia. Se on varma asia. Aika erikoista tuo soutaminen ja huopaaminen, välillä hybridi pois ja välillä ei. Päätöksenteko tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa, Tahko sanooMTV:lle.

Juuri valmistajien vähyys on ollut yksi MM-sarjan suurista huolenaiheista ja voi hyvin olla, ettei siihen ongelmaan ole tulossa helpotusta vielä aikoihin.

Lue myös: Rallin MM-sarjan kohu-uudistus haudattiin täysin – näin FIA kommentoi

LUE MYÖS: Haastattelu: Waltteri Merelä sai Leijonissa kunniatehtävän – ”Oli hienoa toimia kapteenina” (Siniviiva.fi)