Tulevana viikonloppuna 29.-30. elokuuta Turun ympäristössä ajetaan Ralli SM -sarjan viimeistä edellinen (5/6) osakilpailu, joka on kaksipäiväinen kahdeksan erikoiskokeen kilpailu. Ralli alkaa perjantaina kello 19.45 Turun Kauppatorilta ja jatkuu lauantaina kello 10 alkaen.
Ralli SM -sarjan osakilpailuissa on ollut SM-luokkien osalta ”kiertävä” lähtöjärjestys. Turun kilpailussa ensimmäisinä reitille starttaavat kaksivetoisista pienemmän tehoiset autot eli SM3-luokka.
Luokan sisällä lähtöjärjestys on pistetaulukon mukainen, mutta käännetyssä järjestyksessä. Näin ollen pistejohdossa oleva Joonas Lindroos ajaa numerolla 14, kakkosena oleva Henri Haapamäki on liikkeellä numerolla 13, ja Teemu Suninen liimaa autonsa kylkeen numeron 12.
Kaksivetoisten ”isompi” luokka (autojen kuutiotilavuuden mukaan) lähtee reitille seuraavana, mutta nyt pistejohdossa oleva kuljettaja, Ville Hautamäki, lähtee numerolla 15 luokan ensimmäisenä ja tästä eteenpäin pistetaulukon mukaisesti. Nelivetoisista Turun kimuranteille erikoiskokeille lähtee SM1-luokka (= Super4).
Samaan tapaan kuin kaksivetoisissa SM1-luokan vähiten pisteitä kerännyt starttaa ensin. Luokan eniten pisteitä keränneet ovat luokan viimeisinä siten, että pistejohdossa oleva Jarkko Nikara lähtee numerolla 38 taistelemaan voitosta.
Nelivetoisten SM2-luokasta (= Tuotanto4) pistejohtaja Joni Nikko starttaa heti Nikaran perään ja siitä luokan pistejärjestyksessä seuraavat.SM Ralli Turku on samalla Turun Urheiluautoilijat ry:n 50-vuotisjuhlaralli. Kilpailun koko reitin pituus on noin 305 km, josta kahdeksan erikoiskokeen osuus on 96 kilometriä. Kilpailukeskus, jossa ovat myös katsastus, huolto ja parc fermé -alue, on Artukaisissa Turun Messukeskuksessa. Rallin lähtö ja maali ovat Turun Kauppatorilla.
Lauantaina kilpailijat ajavat viisi erikoiskoetta, joista EK 4 ja EK 5 ajetaan kahteen kertaan. Maalijuhlallisuudet alkavat Turun torilla kello 17. Lauluduo B-Sisters (Voicesta tutut Isabella ja Bettina) esiintyy lähdössä jo kello 19 alkaen ja maalissa klo 17.00.
Kauppatorilla tapahtuu ennen kilpailua alkua kaikenlaista, mm. karaokea on mahdollista päästä laulamaan kaikelle kansalle. Kilpailun suojelijana toimii Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell. Rallia on rakennettu Hybridi Citroenilla ympäristöä kunnioittaen.

































