AKK Sports Oy lanseerasi viime vuonna rallin SM-sarjan SM3-luokan kuljettajille huippupalkinnon, joka sisälsiosallistumisen Citroen DS3 R3T -kilpa-autolla MM-sarjan Suomen osakilpailuun, Neste Oil Ralliin. Palkinnosta kisaavat jälleen kaikki SM3-luokassa ajavat kuljettajat, joilla on ikää enintään 25 vuotta.

Tulevaisuuden Tähti -nimeä kantavan projektin ensimmäinen vuosi oli sensaatiomainen menestys, kun palkinnon voittanut Teemu Suninen voitti Neste Oil Rallin WRC3-luokan. Suninen onnistui syksyllä 2014 myös raivaamaan tiensä MM-ralleihin paluun kaudella 2017 tekevän Toyotan testikuljettajaksi. Kuin kirsikkana kakun päällä Suninen kiinnitettiin Toyotan WRC-tiimin junioriohjelmaan maaliskuussa 2015.

13. kesäkuuta ajettavan Joensuun SM-Itärallin jälkeen sarjapisteissä viiden kärjessä olevat alle 25-vuotiaat kuljettajille valintatilakokeet alkavat heti sunnuntaina 14.6., jolloin vuorossa on nuotitustesti MM-sarjassa Mikko Hirvosen kartanlukijana toimineen Jarmo Lehtisen vetämänä.

Nuottiharjoituksen jälkeen kuljettajat siirtyvät Vierumäelle Suomen Urheiluopistolle, jossa järjestetään sunnuntai-iltana psykologiset testit kaikille kuljettajille. Maanantain kuljettajilla on edessään fyysiset testit sekä haastattelut niin suomeksi kuin englanniksi.

Tulevaisuuden Tähti -palkinnon voittaja vuodelle 2015 julkaistaan tiistaina 16. kesäkuuta.

Tulevaisuuden Tähti -projektia ovat tukemassa Checkout Finland Oy, Nisula Forest Oy, Oy Suomen Michelin Ab, Matka-Agentit Oy ja Unikulma Oy.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)