Yhdeksänkertainen maailmanmestari Valentino Rossi, 40, vahvistaa, että hänen uransa jatkuu autourheilun puolella vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, kun hän hyvästelee MotoGP-sarjaan.
Se hetki saattaa koittaa ensi vuoden jälkeen. Rossilla on nykyisestä Yamaha-sopimuksestaan kausi 2020 jäljellä.
Kaksi MM-rallia ja Monzan kisan jo useampaan otteeseen ajaneen Rossin autourheilu-ura tulee sittenkin painottumaan ratapuolelle. Rossin autokunta saavutti lauantaina Ferrari 488 GT3-autolla luokkavoiton Abu Dhabin 12 tunnin kisassa.
– Siellä on viisi tai kuusi kisaa, jotka haluaisin ajaa vuosittain. Le Mansin ja Span 24 tunnin kisat ovat luultavasti upeimmat näillä autoilla. Ajaisin mielelläni myös Nürburgringin 24 tunnin kisa. Se on rata, jota rakastan, Rossi kertoo Sky Sportsille.
Rossi tekee päätöksenä MotoGP-uran mahdollisesta jatkumisesta kenties jo tulevien talvitestien ja viimeistään kauden ensimmäisten kisojen aikana.
– Sopimukseni umpeutuu kauden 2020 jälkeen ja ikävä kyllä minun pitää tehdä jo varsin varhaisessa vaiheessa päätös siitä, jatkanko vai en. Se riippuu tietenkin suuresti tuloksista. Tiimimme tulee olla ensi vuonna vahvempi kuin päättyneellä kaudella. Muussa tapauksessa näen, että minun on parempi sanoa ei.

































