Moto2- ja Moto3-luokan moottoripyörien luokassa ajettiin tänään sunnuntaina Katalonian GP surullisissa tunnelmissa. Perjantain harjoituksissa kuollut ajaja Luis Salom oli jokaisen mielessä varikolla ja katsomossa.
Moto3-Kisan voittoon viiletti Hondan Jorge Navarro ja Red Bull KTM Ajo -tiimin Brad Binder oli toinen ennen Hondan Enea Bastianinia. Kunniakierroksen aikana miesten pyörissä oli Salomia kunnioittavat liput kiinnitettynä.
Moto2-sarjan voittoon ajoi puolestaan Johann Zarco, ennenAlex Rinsiä ja Takaaki Nakagami. Miehet pitivät podiumilla t-paitoja joissa luki ”always in our hearts” (aina sydämissämme) Salomin muistoksi.
Viikonloppu oli erittäin raskas myös menehtyneen Salomin tallipäällikölle Aki Ajolle.
– Tämä viikonloppu on ollut raskas koko tiimille ja tietysti myös koko MotoGP-perheelle, Ajo kertoi tallin tiedotteessa.
– Ainoa mitä voimme tehdä on antaa koko sydämestämme tukemme Luis Salomin perheelle. Mitä kisaan tulee on kaiken tämän jälkeen analysoiminen hankalaa mutta mitä voin sanoa on se, että ajajat pystyivät kuitenkin keskittymään kisaan ja suorittivat hyvin raskaan päivän aikana. Arvostan sitä, Ajo päätti.
Brad Binder johtaa Moto3-sarjaa selkeästi ennen Hondan Jorge Navarroa ja KTM:n Romano Fenatia. Moto2-sarjaa johtaaAlex Rins.
Päivitetty klo 17:35

































