Volkswagenin Andreas Mikkelsen nousi Puolan MM-rallin kärkipaikalle perjantain ensimmäisellä erikoiskokeella. Mikkelsen pyyhälsi pohja-ajan vajaan 13 kilometrin mittaiselle pätkälle.
Mikkelsen oli ollut torstain jälkeen 2,8 sekuntia tallikaveriaan Sebastien Ogieria jäljessä. Nyt norjalainen on 0,4 sekuntia ranskalaista edellä.
Kris Meeke kaasuttelee kokonaistilanteessa kolmantena ja Juho Hänninen neljäntenä. Hänninen hävisi perjantaiaamuna Mikkelsenille vain 1,7 sekuntia, mutta ei silti ollut täysin tyytyväinen.
– Ei ollut täysin puhdas ajo, joten pitää parantaa seuravalla ek:lla, Hänninen kertoi rallin MM-sarjan verkkosivuilla.
Hänninen on jäänyt Meekestä tasan yhden ja kärjestä 6,7 sekuntia.
Volksvagenin Jari-Matti Latvala oli perjantain avaustaipaleen kuudenneksi nopein. Hän hävisi Mikkelsenille 3,1 sekuntia. Yhteisajassa Latvala on kärjestä jäljessä 23,8 sekuntia.
– Fantastinen erikoiskoe. Aivan kuin Suomessa, mukavia mutkia, Latvala totesi.
Fordin Mikko Hirvonen hävisi Mikkelsenille 4,2 sekuntia. Hän on kokonaisajassa 30,8 sekuntia norjalaista perässä.
– Nuottini ovat aivan liian hitaat, joten hävisin siinä aikaa, Hirvonen manaili.
Perjantaian ajetaa vielä kuusi erikoiskoetta.
Puolan MM-rallin tilanne, ek 4/24:
1.Andreas Mikkelsen, Volkswagen23.40,32.Sebastien Ogier, Volkswagen+0,43.Kris Meeke, Citroen+5,74.Juho Hänninen, Hyundai+6,75.Mads Östberg, Citroen+9,56.Hayden Paddon, Hyundai+21,17.Thierry Neuville, Hyundai+23,28.Jari-Matti Latvala, Volkswagen+23,89.Mikko Hirvonen, Ford+30,810.Robert Kubica, Ford+35,6































