KTM:n MotoGP-luokan testikuljettaja Mika Kallion pomokaartiin lukeutuva Pit Beirer ei usko, että kaksipyöräisten kuninkuusluokkaa päästäisiin käynnistämään koronaviruspandemian kurimuksessa ainakaan ennen elokuuta – jos vielä silloinkaan.
Suomen GP on tarkoitus ajaa KymiRingin radalla 10.-12. heinäkuuta.
KTM urheilupomo Beirer ei mainitse Suomea erityisesti Speedweekille esittämässään arviossa, mutta tämä kommentti kertoo kaiken hänen näkemyksestään:
– Ei ole enää realistista odottaa kilpailuja heinäkuussa.
MotoGP-sarjassa oli tarkoitus ajaa tänä vuonna ennätysmäärä, eli 20 MM-osakilpailua. Siihen ei ole enää mitään mahdollisuutta kevään ja alkukesän kisojen peruuntumisten jälkeen, mutta Beirer on edelleen toiveikas kymmenen GP:n kauden osalta.
Beirer antaa ymmärtää, että Suomen jälkeen kalenterissa elokuussa olevat Tshekin, Itävallan ja Britannian GP:t ovat nekin vaarassa.
– Mutta meillä on aikaa vielä viisi kuukautta syyskuuhun, Beirer muotoilee äärimmäisen haastavan tilanteen.
Kuva: KTM/Gold and Goose

































