
Max Verstappen jäi Meksikon F1-kilpailussa kuudenneksi saatuaan 20 sekunnin aikarangaistuksen.
Verstappen blokkasi vaarallisesti Lando Norrisia. Paha kolari sentään vältettiin.
Kisan jälkeen Verstappen totesi Sky Sportsille, ettei edelleenkään ole huolestunut mestaruusmahdollisuuksistaan, vaikka hänen MM-johtonsa hupeni 47 pisteeseen.
– En ole huolestunut. Tämä oli todella huono kisa, mutta pystymme paljon parempaan ja pyrimme siihen, hän sanoi.
– Ongelma, että kun olet hitaampi, joudut noille sijoille. En anna helposti periksi, Verstappen jatkoi kisan kohutapahtumista.
Yllättävää oli, ettei Verstappen haukkunutkaan tuomareita.
– Kyse ei ole siitä, ollako samaa mieltä tuomareiden kanssa vai ei. Ainoa asia on, että 20 sekuntia on aika paljon, mutta suurin ongelma tänään oli kisavauhti ja olen siitä huolissani. Ei ollut hyvä asia ja se on analysoitava. Ilman rangaistuksiakaan emme olisi voineet taistella kärjessä, Verstappen ilmoitti.