Hyundai-kuljettaja Dani Sordo lisäsi johtoaan Sardinian MM-rallin toisen ajopäivän ensimmäisellä erikoiskokeella toisena etenevään M-Sportin Ford-kuljettaja Teemu Suniseen. Eroa on nyt 22,6 sekuntia.

Suninen otti Sordolta takkiin 5,2 sekuntia Monte Lernon 22 kilometrin mittaisella ek:lla.

– Tein parhaani. Olisin voinut ajaa kaksi tai kolme sekuntia paremmin, mutta se ei olisi ollut riittävästi, Suninen totesi WRC:n medialle.

Sordolla oli puolestaan ylimääräistä ohjelmaa heti aamun avauksessa.

– Näin lehmän keskellä tietä ja olin vähän peloissani. Menetin auringonpaisteessa myös vähän aikaa, mutta ihan ok.

Tommi Mäkisen johtaman Toyota-tallin kuljettajat avasivat urakkansa hienosti. Sebastien Ogier ajoi pohjat ja sarjaa johtava Elfyn Evans oli toinen 2,6 sekuntia pohjista jääneenä.

Latua toisena autona avaava Toyota Kalle Rovanperä oli kuudes 22 sekuntia Ogierin takana.

Ogier painelee kokonaiskisassa kolmantena 31 sekuntia Sordosta jääneenä. Ogier käy kovaa kapinaa Hyundain Thierry Neuvillen kanssa. Kaksikon ero on vain 2,8 sekuntia.

Evans viilettää viidentenä 49,5 sekuntia kärjen takana. Yhdeksäntenä olevan Rovanperän ero Sordoon on 2.49,3.

Lauantaina ajetaan vielä viisi erikoiskoetta.

Sardinian MM-rallin tilanne 7/16 ek:n jälkeen:
1. Dani Sordo Hyundai
2. Teemu Suninen Ford + 22,6
3. Sebastien Ogier Toyota + 31,0
4. Thierry Neuville Hyundai + 33,8
5. Elfyn Evans Toyota + 49,5
6. Gus Greensmith Ford + 1.33,1
7. P-L Loubet Hyundai + 1.56,6
8. Ott Tänak Hyundai + 2.02,6
9. Kalle Rovanperä Toyota + 2.49,3

https://twitter.com/OfficialWRC/status/1314813925309976576

LUE MYÖS: Nooralotta Neziri juonii nyt kunnon uutispommia (UrheiluAreena.fi)