Volkswagenin Jari-Matti Latvala vankisteli johtoaan Saksan MM-rallissa, vaikkei yltänytkään kärkitrioon kisan 12. erikoiskokeella. Toiseen kertaan kaasuteltu Peterbergin pätkä ajettiin rankkasateessa ja olosuhteet olivat todella vaativat.

Ylivoimaisen pohja-ajan pätkälle kellotti Fordin Robert Kubica. Kokonaiskisassa kolmantena oleva Hyundain Thierry Neuville oli kolmanneksi nopein ja hän kavensi eron edellään olevaan Citroenin Kris Meekeen enää 0,4 sekuntiin. Fordin Mikko Hirvonen jatkaa kuudentena.

– Vettä tuli todella paljon, tuulilasinpyyhkijät eivät ole tarpeeksi nopeat. Olin ajoittain vesiliirrossa, joten päätin ottaa varovaisesti, kommentoi oloja kahdeksantena jatkava Citroenin Mads Östberg oloja WRC:n verkkosivulla.

Latvala sai hyviä uutisia myös reitin ulkopuolelta. Lauantaina toistamiseen ulos ajanut tallitoveri Sebastien Ogier vaurioitti autoaan sen verran pahoin, ettei hän pysty jatkamaan kilpailua. Ogier ei siten pääse taistelemaan myöskään Power Stagen ylimääräisistä MM-pisteistä. Rallin ja Power Stagen voittaessaan Latvala kuittaa Saksasta 28 MM-pistettä ja nousee 16 pisteen päähän MM-sarjaa johtavasta Ogierista.

Saksan rallin tilanne, ek 12/18

1. Jari-Matti Latvala Volkswagen 1.52.08,2
2. Kris MeekeCitroen +53,6
3. Thierry NeuvilleHyundai +54,0
4. Dani SordoHyundai +1.14,1
5. Andreas MikkelsenVolkswagen +1.19,6
6. Mikko HirvonenFord+1.35,8
7. Elfyn EvansFord+1.37,6
8. Mads ÖstbergCitroen +1.41,5
9. Bryan BouffierHyundai +2.30,5
10. Martin ProkopFord+3.21,2

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)