
Toyotan Kalle Rovanperän alkukausi on toistaiseksi ollut iso pettymys. Täksi kaudeksi rallin MM-sarjaan täysipäiväiseksi kuljettajaksi palannut Rovanperä sijoittui sunnuntaina päättyneessä Ruotsin MM-rallissa viidenneksi.
Rovanperä oli kauden avauskilpailussa Monte Carlossa neljäs, mutta Ruotsista häneltä odotettiin voittoa ja hyvää tulosta. Sen sijaan suomalaisen viikonlopusta tuli täysi floppi.
Rovanperä ei halunnut kilpailun jälkeen selitellä. Hän teki asiat hyvin selviksi.
– Kokonaisuudessaan tämä on ollut minulle vaikea viikonloppu. Yritimme puskea kovaa, mutta emme saaneet haluamaamme vauhtia tai suorituskykyä, edes päätöspäivänä, Rovanperä kommentoi.
– Se on suuri pettymys, mutta tämä on kauden ainoa lumiralli, ja nyt meidän on keskityttävä seuraavaan soraralliin, jossa käytetään täysin erilaisia renkaita. Meidän on tehtävä töitä ollaksemme vahvempia siellä, Rovanperä linjasi.
Vaikka Rovanperä ei Ruotsin lumilla onnistunut, oli kisa Toyotalle kuitenkin hyvin onnistunut kaksoisvoiton myötä. Kisan voitti Elfyn Evans ja Kallen hyvä ystävä Takamoto Katsuta oli toinen.
– Seurasin tiiviisti kärkitaistelua, ja olen todella iloinen, että molemmat kuljettajat toivat tiimille kaksoisvoiton ja maksimipisteet. Hienoa työtä Elfyniltä, joka ajoi todella hyvin, ja olen myös ylpeä ystävästäni Takasta, Rovanperä viestitti.
Rallin MM-sarjakausi jatkuu seuraavaksi täysin erilaisissa olosuhteissa, kun autokunnat suuntaavat Kenian Safari-ralliin.