
Seitsemän F1-osakilpailua 2000-luvun alussa voittaneen IndyCar-mestarin Juan Pablo Montoyan poika Sebastian Montoya on yrittänyt rakentaa uraa Formula ykkösiin.
Viimeiset pari vuotta Montoyan urakehitys on polkenut kuitenkin paikallaan. Hän on ajanut kaksi täyttä kautta Formula 3-sarjassa, mutta ensimmäisellä kaudella sijoitus oli 16:s ja toisella kaudella 17:s. Montoya on saavuttanut kahden kauden aikana osakilpailuissa kaksi kakkostilaa.
Silti Montoya aikoo yrittää vielä. Hänelle etsitään tallipaikkaa tulevaksi kaudeksi.
Sebastian Montoya, 19, toteaa RaceFans-sivustolle, ettei tarvitse isältään enää neuvoja.
– Hän opetti jo kaiken. Kysyn häneltä aina neuvoa. Se on rehellisesti sanottuna hyväksi, mutta nykyään kyse on siinä enää pienistä asioista. Hänen neuvonsa auttoivat pitkälle, mutta nykyään tarvitsen hänen neuvojaan jo vähemmän.
Juan Pablo Montoyan suhteet toimijoihin ovat silti suureksi avuksi hänelle jatkossakin. Kolumbiassa Juan Pablo Montoya on tunnettu nimi ja sieltä pojalle on irronnut sponsoritukea, vaikka pääosan elämästään Sebastian Montoya on asustellut Yhdysvalloissa, jossa on syntynyt Miamissa.
Lue myös:F2-mestarille tyly kohtalo – potkut huonoimpaan mahdolliseen aikaan