Hyundai Motorsportin Juho Hänninen ja Tomi Tuominen sijoittuivat Suomen MM-rallissa kuudenneksi.

Tulos sivuaa Hännisen uran parasta MM-tasolla. Kilpailussa parhaimmillaan neljäntenä ajanut suomalaiskuljettaja menetti mahdollisuutensa palkintopallisijoihin rallin toisena kilpailupäivänä perjantaina Päijälän erikoiskokeella tapahtuneeseen ulosajoon.

Ennen rallia Hänninen asetti itselleen minimitavoitteeksi olla paras Hyundai-kuljettaja, joka kuudennen sijan myötä myös toteutui.

– Jos aiot ajaa kisaa kärkikuljettajia vastaan niin riskikynnystä on pakko nostaa. Nyt kävi näin. Siinä ulosajotilanteessa yritin ajaa autoa loppuun asti, mutta nokka lensi sivulle niin nopeasti, että auto pääsi kaatumaan. Jatkoimme ilman tuulilasia, joka ei niinkään haitannut ajamista. Sen sijaan auton kojetaulu putosi syliin ja sen takia menetimme aikaa, Hänninen kertasi perjantain tapahtumia.

Rallin kaksi viimeistä kilpailupäivää Hänninen ja Tuominen ajoivat tasaisesti kärkikuusikossa.

– Lähtöpaikkamme oli huono, mutta yritin edelleen ajaa hyviä EK-aikoja. Irtosoraa oli vain niin paljon ettei meillä ollut mahdollisuuksia. Tuossa tilanteessa olisi myös ollut tyhmää riehua ja ottaa isoja riskejä. Tiimin kannalta oli tärkeätä päästä maaliin ja kerätä tästä rallista kokemusta ja dataa.

– Muutamia hyviä aikoja sain aikaiseksi, mutta vielä on vaikeata ajaa niitä tasaisesti kaikissa olosuhteissa. Auton uudet luokitukset mahdollistavat kehitystyön jatkumista sekä varmistavat auton luotettavuutta. Vauhtiin ne vaikuttivat vain vähän.

– Kun sain Evansin (Elfyn) kiinni niin sen jälkeen ei oikein ollut enää oikein kilvanajoa: eroa joka suuntaan oli paljon. Virheitä ei enää tullut ja se oli totta kai hyvä juttu. Ihan tyytyväinen olen kaadon jälkeiseen ajamiseeni, Hänninen summasi viikonlopun tapahtumat.

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)