Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner on ollut valtavan kohun keskellä. Nyt hän on pitänyt puolustuksen puheenvuoron.

Horner oli ennen F1-kauden alkua pitkään Red Bullin sisäisen tutkinnan kohteena, kun eräs tallin naistyöntekijä syytti häntä epäasiallisesta käytöksestä.

Red Bull tutki asiaa ja päätyi siihen, että Horner on syytön.

– Tämä aika on luonnollisesti koetellut minua todella paljon, Horner sanoi medialle torstaina.

– Minulla on vaimo ja kolme lasta. Olen hyvin onnekas, että minulla on lapseni ja erittäin paljon tukea antava vaimo, Horner jatkoi.

Horner kokee, että hän joutui maalitauluksi ja ilman syytä.

– Vain minut on nimetty tähän, joten se on tietysti ollut hyvin koettelevaa ja vaikeaa, hän sanoi.

– Kun mukana on lapsia, perheitä ja vanhempia, niin se ei ole kovin kaunista. Todellisuudessa tässä nostettiin esiin epäkohta, jonka ryhmä käsitteli hyvin ammattitaitoisesti, Horner sanoi.

Horner kokee, että häneen kohdistunut tutkinta tehtiin hyvin.

– He katsoivat läpi kaikki asiat ja tulivat siihen tulokseen, ettei minua syytetä mistään. Näin valitus päätettiin hylätä.

Hornerin vaimo, entinen Spice Girls-tähti Geri Honer on seisonut koko ajan miehensä rinnalla.

– Vaimoni ja perheeni on koko ajan tukenut minua uskomattomalla tavalla. Se saa kuitenkin nyt riittää. Mitä minuun ja Red Bulliin tulee, niin menemme nyt vain jo eteenpäin.

Horneria syyttänyt nainen erotettiin tallista. Red Bull oli erottamisesta hyvin niukkasanainen.

– Emme voi kommentoida, koska se on sisäinen asia, Red Bull Racingin tiedottaja kommentoi PA:n uutista F1-medialle.

Lue myös: Nyt tuli potkut – mutta ei Christian Hornerille

LUE MYÖS: IS:lle kulissipaljastus: Kalle Rovanperä lausui jäätävät sanat Toyotan uudesta ralliautosta (RalliF1.fi)