Espanjalainen Carloz Sainz on äänestetty kaikkien aikojen parhaimmaksi rallikuskiksi.
Äänestyksen toteutti MM-sarjaa hallinnoiva WRC, ja voittajan päättivät rallifanit sekä toimittajat.
Sainz, 58, voitti urallaan kaksi MM-kultaa, kun hän ajoi mestaruuteen vuonna 1990 ja 1992. Sainz voitti urallaan 26 osakilpailua ja ylsi 97 kertaa palkintopallille.
Sainz voitti WRC:n äänestyksen finaalikierroksella Sebastien Loebin, jolta löytyy peräti yhdeksän maailmanmestaruutta. Sainz sai kaikista äänistä 57,28 prosenttia.
Juha Kankkunen oli ainut suomalainen, joka ylsi kuukauden päivät kestäneessä äänestyksessä neljän parhaan joukkoon. Marcus Grönholm ja Tommi Mäkinen pääsivät kahdeksan parhaan joukkoon.
Ääniä annettiin yhteensä 300 000.

































