Jari-Matti Latvala valmistautui Jyväskylän MM-ralliin äärimmäisellä intensiteetillä.

Päivät venyivät pitkiksi, mutta kova työ kannatti. Suomalainen voitti rallin 13,7 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Sebastian Ogieriin nähden.

– Se oli sellaista, että treenattiin fysikkaa ja tehtiin keskittymisharjoituksia. Katsoin videolta kaikki erikoiskokeet läpi ja valmistauduin siihen, mitä on tulossa. Testipäivät olivat 11-tuntisia päiviä, paljon kilometrejä. Kävin laidasta laitaan kaikki mahdollisuudet läpi, että voin rauhoittua kisaan, ettei minun tarvitse yhtään arpoa auton kanssa, Latvala kertoi valmistautumisestaan.

Latvalalle Suomen rallin voitto oli hänen uransa kolmas ja 14:s voitto yhteensä MM-sarjassa. Myös Juha Kankkunen voitti Jyskälän kolmesti.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)