Veikkausliigan Helsingin Jalkapalloklubin reservijoukkue Klubi 04:stä KTP:n riveihin ennen Ykkösen mestaruuteen päättyneen kauden 2022 alkua siirtynyt puolustajaJuho Lehtirantaon raitapaitojen tuorein jatkosopimuksen tehnyt pelaaja.
PuolustajaJuho Lehtirannantuore, uusi sopimus on mallia 1+1 vuotta ja maistuu puolustajalle.
– Totta kai on hyvät fiilikset, kun saatiin sopimus allekirjoitettua.
– Hieno nähdä, että seura osoittaa luottamusta itseäni kohtaan, kun halusivat jo tässä vaiheessa tarjota uutta sopimusta, Lehtiranta iloitsee.
Toisen epäonni on joskus toisen onni. Sen sai Lehtirantakin kokea.
– Juho on koko ajan harjoitellut hyvin, mutta hän pääsi vähän kuin varkain oikeaksi toppariksi sen jälkeen, kunNurmos (Lassi)loukkaantui, KTP:n urheilutoimenjohtajaNiko Ikävalkototeaa.
Lehtiranta teki hommansa niin hyvin, että se palkittiin jatkosopimuksella, sillä hänen tultua puolustuslinjaan KTP pelasi seuraavat kolme ottelua (FC Lahti, IFK Mariehamn ja Ilves) päästämättä maaliakaan.
– Vaikka Juho on wingback koulutukseltaan, hän pystyy pelaamaan molemmilla pelipaikoilla. Nopeasti tuli selville, että haluamme pitää hänet. Juho on pallollisesti hyvä, ja häntä on haastavaa ohittaa 1 vs 1 -tilanteissa, Ikävalko sanoo.
20-vuotias pelaaja jatkaa näin KTP:n tuttua sopimuspolitiikkaa.
– Haluamme nuoria, eteenpäin meneviä kavereita, ”Nitti” painottaa.
Lehtiranta on tällä kaudella onnistunut avaamaan maalitilinsäkin Veikkausliigatasolla, kun hän osui Hakan verkkoon Valkeakoskella. Veikkausliigaotteluita tilille on kertynyt toistaiseksi yhdeksän.
Lue myös:Championshipin Leedsissä kuohuu – tähtilaitahyökkääjä haluaa pois

































