
Englannin Valioliigaan viime kauden päätteeksi noussut Sheffield United on kokenut ison menetyksen. Seura tiedotti asiasta keskiviikkona.
Sheffield tiedotti keskiviikkona, että seuran ykköstähtiIliman Ndiayelähtee seurasta.
Seuran tiedotteen mukaan se hyväksyi ”vastentahtoisesti” ranskalaisen Marseillen tarjouksen tähtipelaajasta ja siirto on nyt selvä.
Sheffield teki selväksi, että se olisi halunnut pitää Ndiayen riveissään, mutta pelaaja halusi itse siirtyä pois.
– Valitettavasti pelaaja teki selväksi, että hän halusi siirron, vaikka teimme parhaamme vakuuttaaksemme hänet pelaamaan Valioliigassa, seuran toimitusjohtajaStephen Bettiskommentoi.
Marseille on maksanut mediatietojen mukaan Sheffieldille noin 23 miljoonan euron suuruisen siirtokorvauksen. Se tuskin hirveästi englantilaisia lohduttaa, sillä senegalilainen oli viime kaudella keskeisessä roolissa joukkueessa.
Ndiaye pelasi viime kaudella 46 ottelua ja teki niissä komeat 14 maalia, kun Sheffield sijoittui sarjassa toiseksi.