FC Inter ja FC Honka ovat Veikkausliigassa kahden pisteen päässä toisistaan sijoilla kuusi ja seitsemän. Joukkueet kohtaavat toisensa sunnuntaina ja taistelevat siis keskenäänkin paikasta kuuden parhaan joukossa ja runkosarjan jälkeen pelattavassa Mestaruussarjassa.

Interin Mikael Almen kertoo tiukasta tilanteestaVeikkausliiga-podcastissa.
– Kyllä aina silloin tällöin, varsinkin pelien jälkeen katsoo, että miten muut on pelannut ja miten itse on pelannut, ja miten sarjataulukko on muuttunut. Kyllä sen on huomannut, että muutaman pisteen sisällä on monta joukkuetta. Yksi peli ja yksi voitto ratkaisee aika paljon jo tässä vaiheessa, kun ei ole enää montaa peliä jäljellä. Tuollaiset pelit ja pisteet ovat elintärkeitä meille, hän sanoo.
Kummallekaan ei ottelussa varmasti tasapelikään riitä.
– Kyllä me ainakin pyritään aika rohkeita olemaan vaikka voisi luulla, että molemmat voisi ottaa vähän varovaisemmin ettei ainakaan omissa soi. Mutta kyllä uskon, että molemmat lähtevät ihan rohkeasti pelaamaan ja uskon, että tulee erittäin tasainen peli. Varmaan paljon kaksinkamppailuita, kiihkeä matsi, Almen ennakoi.
FC Honka-FC Inter on Ruudun studio-ottelu ja lähetys alkaa sunnuntaina kello 15.15. Veikkausliiga-podcastin voi puolestaan kuunnellaSuplasta.
Lue myös:Harry Kane debytoi Bayern Münchenissä – surkeasti kävi