SJK kärsi kolmannen peräkkäisen tappion Veikkausliigassa, kun seinäjokelaiset hävisivät tiistaina kotonaan OmaSp Stadionilla FC KTP:lle 2-3. Voitto olisi nostanut SJK:n sarjakärkeen tasapistein KuPS:n kanssa. Nyt SJK:n edellä on myös HJK.

– Tämä oli suuri pettymys mutta myös hankala ottelu. Sopeuduimme vastustajan peliin, ja yritimme parhaamme. Hyökkäyspelimme oli todella hyvää. Me emme kuitenkaan halua, että voittoon vaadittaisiin kolme-neljää osumaa, SJK:n päävalmentaja Joaquin Gomez viittaa SJK:n heikohkoon puolustuspeliin.

SJK on päästänyt kahdeksassa viime ottelussaan 15 maalia.

– Tilanne on hieman sama kuin harjoituskaudella. Kommunikaatio on heikkoa, ja keskittymisemme ei ole sataprosenttisella tasolla. Meidän on taas keskityttävä paremmin, puhuttava enemmän boksissa ja löytää alkukauden tasomme.

SJK:n seuraava ottelu pelataan tämän viikon sunnuntaina, jolloin Kerho vierailee KuPSin luona. Sillä ottelulla on äärimmäisen suuri merkitys mestaruustaistelun kannalta.

– Nyt meidän täytyy palautua – niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olemme hävinneet kolme ottelua putkeen, ja niin ei ole käynyt moneen moneen kuukauteen. Emme harmittele tilannetta, vaan laitamme katseen eteenpäin, Gomez alleviivaa.

– Hyvä asia on se, että olemme yhä loistavassa tilanteessa sarjassa. Meidän täytyy vain oppia virheistämme nopeasti ja parantaa peliämme. Meillä on nyt metsästys päällä, jatkaa.

Lähde: SJK

Lue myös:SJK:lle karmaiseva takaisku mestaruustaistelussa – KTP toipui komeasti shokkialusta

Lue myös:Man Cityn tähtipelaajasta surkeita uutisia – sivussa useita kuukausia: ”Se on vakava vamma”

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)