Jalkapallon Veikkausliigassa viime kaudella kolmanneksi sijoittunut SJK matkustaa maanantaina Espanjaan. Leirin aikana joukkue katsastaa useiden testipelaajien taidot.
Harjoitusleirillä nähdään mukana useampi testipelaaja. Seinäjoella aiemminkin mukana olleet maalivahti Sergio Serret ja puolustaja Ivan Fustar jatkavat näyttöjen antamista leirin ajan. Aiemmin cupin pelissä pelannut Denis Kramar ei vakuuttanut valmennusjohtoa ja sopimusta hänen kanssaan ei syntynyt.
Seinäjoelle saapui tänä viikonloppuna myös 26-vuotias uruguaylainen laitahyökkääjä / keskikenttäpelaaja, Facundo Guichón, joka on pelannut Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Alavesin ja Alcorcónin riveissä yhteensä lähes 70 ottelua. Hän oli Alavesin mukana nousemassa La Ligaan kaudella 2015-2016. Guichón matkustaa leirille SJK:n mukana. Leirille liittyy suoraan paikan päältä mukaan Suomen nuorten maajoukkueen vakionimiin kuulunut 22-vuotias Daniel Hatakka. Hatakka on pelipaikaltaan keskus- tai laitapuolustaja. Paikan päältä tulee mukaan myös muita testipelaajia, joista tiedotetaan leirin aikana.
SJK kohtaa ensimmäisessä harjoitusottelussa Gibraltarin pääsarjassa pelaavan Europa FC:n joka kohtasi viime vuonna Eurooppa-liigan toisella kierroksella Tukholman AIK:n. Europa FC piti AIK:ta tiukoilla, mutta lopulta AIK eteni jatkoon voittamalla molemmat osaottelut 1-0 tuloksella.
Toisessa harjoitusottelussa SJK kohtaa Norjan pääsarjan Molde FK:n, joka sijoittui viime kaudella sarjassaan viidenneksi. Joukkueen kapteenina toimii Suomen maajoukkuemies Joona Toivio.
Lähde: SJK:n kotisivut

































