Veikkausliigassa pelataan maanantaina kaksi ottelua. Rovaniemen Palloseura saa vieraakseen Vaasan Palloseuran.

FC Inter möyhensi RoPS:in nuoren joukkueen Veikkausliigan avausottelussaan mutta nyt joukkueen valmentaja Juha Malinen uskoo, että kotikentällä nähdään selvästi parempi joukkue.

– Analysoimme jo junassa melko tarkkaan, mitä meille tapahtui, eikä sieltä oikeastaan sen isompia yllätyksiä löytynyt. Tietenkin olimme ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen etelässä ja luonnon nurmella, mutta päähuomio oli siinä, että olemme olleet joukkueena vasta verrattain lyhyen aikaa yhdessä. FC Inter oli meidän ensimmäinen totinen koitos näillä nykyisillä pelaajilla, Malinen kertoi.

-Emme oletakaan, että kaikki asiat korjaantuisivat parissa päivässä, mutta taatusti parempi RoPS on taas maanantaina kentällä. Joukkueen ilme on hyvä ja pelaajat ovat vastaanottavaisia. Tältä pohjalta on mukava lähteä kohti uusia haasteita.

-VPS pelaa sinällään upeaa peliä kovalla itseluottamuksella, Malinen arvioi illan vastustajaansa.

– He pelaavat mielellään alakerran kautta käyttäen joko kolmen tai neljän pelaajan puolustusta. Pallon hallinta on heillä vahva jo geenitasolla. VPS:llä syöttöjen lukumäärä ottelua kohden on Veikkausliigan korkeinta luokkaa. Siihen lisätään vielä kohtuullisen aktiivinen prässääminen.

Vepsun päävalmentaja Petri Vuorisen mukaan joukkue on valmistautunut otteluun hyvin. Tavoitteena on pisteiden lisäksi pelata ehjä 90-minuuttinen.

– Olemme käyneet läpi määrättyjä juttuja viikon aikana. Oikeastaan olemme keskittyneet vain muutamaan tärkeimpään asiaan, Vuorinen kertoi.

– Kyllä kentällä varmasti nähdään kaksi sisuuntunutta joukkuetta, jotka haluavat parantaa omaa tekemistään. Pitää kuitenkin muistaa, että molemmat haluavat petrata omalla tavallaan keskittyen omaan juttuunsa ja omaan pelitapaansa, Vuorinen analysoi.

Päivän toisessa ottelussa FC Inter pelaa Kuopion Palloseuran vieraana. Ottelut alkavat kello 16.

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)