Real Madridin pahimmat pelot kävivät toteen, kun supertähti Karim Benzema joutuu jäämään sivuun loukkaantumisen vuoksi. Real Madrid kertoi, että lihasvamma pitää ranskalaistähden sivussa tositoimista noin 10 päivän ajan. Asiasta uutisoi muun muassa AS-lehti.

Benzema loukkaantui tiistaina pelatussa Mestarien Liiga -ottelun. Hän joutui jättämään kesken Celticiä vastaan käydyn ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla.

Viime kaudella Mestarien Liigan voittoa juhlineen joukkueen syömähampaan tilanne herätti valtavaa huolta Real Madridin joukkueessa ja kannattajissa. Spekulaatioista huolimatta espanjalaislähteet ehtivät jo uutisoida, että Benzeman lihasvamma ei olisi vakavaa laatua.

Vaikka kaikkein pahimmilta peloilta vältyttiin, voi Benzeman poissaolo vielä venyä pidemmäksi. Syynä tälle on se, ettei seura tiettävästi halua ottaa riskejä supertähden suhteen heti alkukaudesta.

Onkin mahdollista, että Benzema joutuu jättämään välistä vajaan kahden viikon päästä pelattavan Madridin paikallisottelun. Pulma on kiperä päävalmentaja Carlo Ancelottille, sillä Real Madrid ei hankkinut kesän siirtoikkunassa vahvistusta hyökkäyspäähänsä. Celtic-ottelussa Benzeman paikkasi laiturin tontilla viihtyvä Eden Hazard.

Real Madrid on aloittanut Espanjan La Ligan erinomaisesti. Se johtaa neljän ottelun jälkeen sarjaa puhtaalla pelillä.

Lue myös:

Lazion tähtipelaaja kyllästyi saamaansa kritiikkiin – “Jostain kumman syystä”

Lue myös:

HJK:n vahvuus huippuja vastaan yllätti – ”Monta kertaa laitettiin Betis ahtaalle”

LUE MYÖS: Sami Jauhojärvi ällistyi saamastaan tunnustuksesta – ”Vaikea ymmärtää” (UrheiluAreena.fi)