Argentiinalaishyökkääjä Mauro Icardi siirtyy vuoden lainasopimuksella Galatasarayn riveihin. Turkin suurseura tiedotti siirtoikkunan viime hetkillä tekemistään hankinnoista omilla viestintäkanavillaan.
Icardi on ollut siirtohuhujen kohteena pitkin kesää. Viimeistään siirtymisen teki selväksi PSG:n valmentajaksi täksi kaudeksi astunut Christophe Galtier, joka kertoi kauden alussa, ettei Icardille ole luvassa roolia pariisilaisjoukkueessa.
Argentiinalainen murtautui Euroopan kuumimpien hyökkääjänimien joukkoon italialaisen Interin riveissä. Suurseuran kapteeninakin toiminut Icardi paukutti parhaalla kaudellaan 29 maalia Italian Serie A:ssa.
Icardi siirtyi PSG:n riveihin kesällä 2019. Hänen pelasi tähtisikermässä yhteensä 92 ottelua ja onnistui niissä 38 kertaa maalinteossa. Pääasiallisen huomion Icardin PSG-uralla veivät lopulta kuitenkin kentän ulkopuoliset kohuotsikot.
Turkkilaisseuralla on vuoden lainan jälkeen osto-optio Icardiin. Argentiinalainen ei ole ainoa tuttu nimi, joka siirtyy siirtoikkunan viime hetkillä Galatasarayn riveihin. Seura tiedotti hankkineensa myös Manchester Unitedia ja Chelsea urallaan edustaneen espanjalaistaituri Juan Matan.
Lue myös:Kuningatar kuoli – Englannin urheilusarjat jäämässä tauolle
Lue myös:Manchester United aloitti Eurooppa-liigan shokkitappiolla!

































