Jalkapallon Afrikan MM-karsintojen kaikki viisi lopputurnaukseen etenevää maata ovat selvillä. Kisapaikkansa varmistivat lauantaina Tunisia sekä Marokko.
Tunisialle riitti Libyan vieraana maaliton tasapelikin lohkovoittoon, joka toi MM-kisapaikan. Kongon demokraattinen tasavalta voitti Guinean 3-1, mutta kongolaiset jäivät lohkossa voitostaan huolimatta kakkosiksi ja karsiutuivat MM-kisoista. Tunisia voitti lohkon pisteen erolla.
Marokko voitti vieraissa Norsunluurannikon 2-0 ja varmisti lohkovoittonsa sekä kisapaikkansa. Marokon maalit viimeistelivät Nabil Dirar ja Mehdi Benatia. Tappio tiesi Norsunluurannikolta karsiutumista MM-kisoista ensi kertaa sitten vuoden 2002.
Tunisia oli viimeksi jalkapallon MM-kisoissa mukana 2006. Marokolla oli pidempi tauko MM-futiksesta maan oltua edellisen kerran mukana 1998.
Pohjois-Afrikasta MM-kisoihin selvisi myös Egypti, jolle kisapaikka on ensimmäinen sitten vuoden 1990. Muut Afrikan edustajat ensi vuonna Venäjällä pelattavassa MM-turnauksessa ovat Nigeria ja Senegal.
MM-kisoihin edennyt Marokko hävisi viime tammikuussa Suomelle harjoitusottelussa 0-1. Juhani Ojala teki silloin Suomen voittomaalin.

































