Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura tiedottaa tehneensä yksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Olli Hakanpään, 24, kanssa. Hakanpää on TPS:n oma kasvatti, jolle päättynyt kausi oli ensimmäinen kasvattajaseuran edustusjoukkueessa.

– Kulunut syksy on ollut pitkä ja henkilökohtaisesti raskas. Tämä merkitsee minulle tosi paljon, että pelit jatkuvat kasvattajaseurassa, joka on itselleni hyvin rakas, Hakanpää kertoo.

Päättyneellä kaudella Hakanpää pelasi sarja- ja cup-pelit yhteen laskien kolme virallista ottelua TPS:n edustusjoukkueessa. Lisäksi maalivahdin tilille kirjattiin kaksi lainalla PIF:n joukkueessa pelattua Kakkosen ottelua ja kolme ottelua TPS Akatemian riveissä Kolmosessa. Urallaan hän on pelannut yhteensä 45 Ykkösen ottelua.

Tulevalla kaudella Tepsin maalivahteja valmentaa 26-vuotias Jarkko Ojaniemi, joka aloitti työnsä seurassa eilen.

– Eilen aloitettiin yhteistyö ”Opan” kanssa. Pääsimme heti kiinni sellaisiin tekijöihin, joita haluamme hänen pelissään viedä eteenpäin. Opa on sikäli tosi mielekäs valmennettava, että hän haluaa oppia uutta ja kyselee minulta paljon asioista, Ojaniemi kommentoi.

Ojaniemen mukaan TPS:llä oli vahva tahto jatkaa yhteistyötä seuran oman kasvatin kanssa.

– Opalla on suuri TPS-sydän. Omalla persoonallaan hän tuo paljon positiivista asennetta joukkueen päivittäiseen arkeen.

Lähde: TPS:n tiedote. Kuva: Tiina Piriä

Lue myös:HJK:lta iso pelaajauutinen – konkarin ura jatkuu toisessa seurassa

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)