Saksan jalkapallomaajoukkue järjesti faneilleen huikean ilotulituksen MM-karsinnassa maanantaina. ”Die Mannschaft” murskasi Stuttgartissa Norjan peräti 6-0.
Mesut Özil aloitti maalihuhlat 10. minuutilla. Julian Draxler jatkoi ja Timo Werner osui kahdesti vielä ennen taukoa.
– Painoimme päälle ensimmäisestä minuutista lähtien. Emme lopettaneet, kun menimme 1-0 -johtoon. Olen todella iloinen, että teen tasaisesti maaleja maajoukkueessa, koska on aina erityinen tunne pelata faniemme edessä, Werner hehkutti Saksan jalkapalloliiton verkkosivuilla.
Leon Goretzka ja Mario Gomez täydensivät Norjan nöyryytyksen toisella puoliajalla.
– Tämä oli ensimmäinen kotiottelumme vähään aikaan ja huomasi, että yleisö oli innoissaan. Sanoimme Tshekki-ottelun (viime perjantain 2-1 -vierasvoitto) jälkeen, että halusimme erilaisen hengen joukkueeseen. Tavoittemme oli laukoa enemmän kohtio maalia. Oli ilo katsoa poikia kentällä, Saksan valmentaja Joachim Löw säesti.
Saksa johtaa C-lohkoa puhtalla pelillä, kun kaksi kierrosta on jäljellä. Viiden pisteen päässä tuleva Pohjois-Irlanti voi ainoana uhata Saksan lohkovoittoa.

































