USA:lla on tiistaina mahdollisuus varmistaa kahdeksas peräkkäinen reissu jalkapallon MM-kisoihin. Vuodesta 1990 lähtien jokaisessa MM-lopputurnauksessa esiintynyt USA kohtaa viimeisessä karsintaottelussaan lohkojumbo Trinidad & Tobagon vieraissa.

Trinidad & Tobago on jo menettänyt mahdollisuutensa MM-kisoihin.

– Heillä ei ole mitään paineita. Kukaan Trinidadin pelaajista ei tule olemaan pelikiellossa MM-kisojen ensimmäisessä ottelussa, joten he voivat lähteä aggressiivisella asenteella. Heitä vastaan tulee olemaan vaikea pelata, joten meidän pitää olla parhaimmillamme, USA:n päävalmentaja Bruce Arenas sanoi maan jalkapalloliiton verkkosivuilla.

Meksiko ja Costa Rica ovat jo varmistaneet MM-paikkansa Pohjois- ja Keski-Amerikan sekä Karibian karsinnoista. USA on kolmannella sijalla eli viimeisellä suoralla MM-paikalla.

– Meidän pitää mennä tiistaina kentälle ja voittaa ottelu. Jos meillä on yksi piste hallussa viimeisillä minuuteilla, niin meidän pitää vain olla fiksuja. Mutta ilman muuta menemme Trinidadiin voittamaan, Arenas jatkoi.

USA:lla (maaliero +5) on kahden pisteen kaula Panamaan (-2) ja Hondurasiin (-7). Voitto varmistaisi USA:n MM-paikan, mutta tasapelikin todennäköisesti riittää maalieron ansiosta.

– Olemme aika hyvässä tilanteessa. Jos mitään täysin eriskummallista ei tapahdu, niin yksi piste varmistaa meille kolmannen sijan, Arenas totesi.

Panama ja Honduras saavat tosin kotiotteluissa vastaansa joukkueet, joilla ei ole enää panosta. Panama isännöi Costa Ricaa ja Honduras Meksikoa.

Pohjois- ja Keski-Amerikan sekä Karibian MM-karsinnan neljänneksi sijoittunut maa ratkaisee vielä yhden MM-paikan kohtalon Aasian karsinnasta tulevan maan kanssa.

Aasian karsinnasta tuleva maa on joko Australia tai Syyria. Joukkueet päätyivät ensimmäisessä osaottelussaa 1-1 -tasapeliin. Australia isännöi toista kohtaamista tiistaina.

https://twitter.com/ussoccer/status/917573482099200000

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)