Valioliiga-seura Aston Villan keskikenttämiesDouglas Luizherättää suurta kiinnostusta siirtomarkkinoilla. Ainakin kaksi jättiläistä on brassitaiturin perässä.
Jo aiemmin on kerrottu, että Arsenal on kiinnostunut 24-vuotiaasta keskikenttäpelaajasta, mutta nyt Gunners on saanut kisaan seuraa.
Calciomercatotietää kertoa, että myös Liverpool on Luizin perässä.
Liverpool on ajautunut ikävään loukkaantumiskierteeseen etenkin keskikenttänsä osalta ja seurassa ajatellaan, että keskikenttää on pakko vahvistaa jo heti talven siirtoikkunassa.
Arsenal on puolestaan etsinyt keskikentälleen vahvistuksia jo kesästä lähtien. Toistaiseksi tulokset ovat olleet laihoja. Gunnersilla ei ole kuitenkaan niin tulipalokiire, sillä joukkue liitää tällä hetkellä sarjan kärjessä.
Luiz on pelannut tällä kaudella Valioliigassa kahdeksassa ottelussa ja tehnyt niissä yhden maalin.
Lue myös: Pep Guardiola antoi selityksen Erling Haalandin penkkikomennukselle

































