Veikkausliigan hallitus käsitteli maanantain 28. marraskuuta kokouksessaan kauden 2012 Liigacupia ja päätti, että kilpailu pelataan uudistuneessa muodossa kolmessa neljän joukkueen alkulohkossa.

Liigacupin alkulohkovaiheessa pelataan kaksinkertainen sarja kolmessa lohkossa siten, että kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kotona ja vieraissa. Puolivälieriin jatkavat lohkojen kaksi parasta joukkuetta, sekä kolmesta 3. sijoittuneesta kaksi parasta. Lohkojen viimeisiksi sijoittuneet sekä huonoin 3. sijoittunut jatkavat kevään otteluitaan Suomen Cupissa muita aiemmassa vaiheessa.

Alkulohkojen lohkojako sinetöitiin myös liigahallituksen kokouksen yhteydessä. Lohkojen numerot arvottiin. Seurat neuvottelevay parhaillaan keskenään lohkovaiheen otteluohjelmasta, joka julkistetaan kootusti joulukuussa.

Liigacupin lohkojako 2012:

Lohko 1FC InterTPSIFK MariehamnHakaLohko 2HJKFC HonkaMYPAFC LahtiLohko 3FF JaroVPSKuPSJJK