Italialaisseura Lazio avasi kautensa eurokentillä voittamalla Feyenoordin Eurooppa-liigassa. Komeat 4-2-lukemat taululle paukuttanut joukkue sai ottelun jälkeen ylistystä, mutta sen tähtipelaaja Luis Alberto otti pelin jälkeen tiukasti kantaa siihen, miten hänen otteistaan on puhuttu.

Luis Alberto totesi, että Lazio olisi hyvin voinut tehdä enemmänkin maaleja hollantilaisten verkkoon. Samalla hän otti esiin kritiikin, jota hän on saanut italialaislehdistöltä alkukaudesta.

– Olen vähän kyllästynyt kuulemaan, mitä ihmisillä on sanottavaa. Jo hetken on ollut niin, että kun voitamme, voitamme yhdessä, kun taas häviämme se on jostain kumman syystä Luis Alberton syy. Olen kyllästynyt tähän, pelaan joukkueelle, en sitä vastaan, espanjalainen laukoi football-Italia-sivuston mukaan.

Osasyy sille, että keskikenttäpelaaja on joutunut median ja yleisön hampaisiin, ovat kesän mittaan esillä olleet siirtohuhut. Luis Alberton kerrottiin havittelevan siirtoa kotimaahansa ja erityisesti hänet yhdistettiin Sevillan riveihin.

Pelaaja myönsi, etteivät spekulaatiot olleet aiheettomia. Samalla hän muistutti, että missä tahansa hän pelaakin, hoitaa hän velvollisuutensa ammattimaisesti.

– Halusin mennä takaisin Espanjaan, koska se on kotini, äitini vanhenee ja hän halusi minut lähelleen, mikä on täysin luonnollista. Sen jälkeen, kun kävi ilmi, että Espanjaan palaaminen on mahdotonta, olen ollut täysin sitoutunut Lazioon, Luis Alberto totesi.

Alkanut kausi on Luis Albertolle seitsemäs Laziossa. Hän on pelannut seurassa 225 ottelua ja iskenyt niissä taivaansinisille 42 maalia.

Lue myös:

HJK:n vahvuus huippuja vastaan yllätti – ”Monta kertaa laitettiin Betis ahtaalle”

Lue myös:

Jürgen Klopp ei pelkää vielä potkuja – ”Mutta mistä sitä tietää?”

LUE MYÖS: Sami Jauhojärvi ällistyi saamastaan tunnustuksesta – ”Vaikea ymmärtää” (UrheiluAreena.fi)