Chelsean Frank Lampardista tuli viime viikon lauantaina kautta aikain eniten maalejajoukkueen paidassa iskenyt pelaaja, kun hän viimeisteli joukkueensa molemmat osumat2-1 -vierasvoitossa Aston Villassa. Osumien myötä hänen saldonsa Chelseassa on nyt203 maalia.

Lampard vastaanottaa sunnuntaina kauden päätösottelun yhteydessä palkinnon ennätystä aiemmin hallussaan pitäneeltä Bobby Tamblingilta. Lampard allekirjoitti hiljattain vuodenmittaisen jatkosopimuksen Chelsean kanssa, ja toivoo saavansa pitää ennätystä nimissään vielä pitkään.

– Jollemme pestaa Lionel Messiä lähivuosina, uskon, että minulla on hyvät mahdollisuudet pitää ennätykseni. Etenkin, jos pystyn tulevaisuudessa vielä petraamaan sitä. Nykyjalkapallossa se voi kestää hyvänkin aikaa, Lampard arvioi The Sun -lehdelle.

– Ennen vanhaan pelaajat pysyivät seuroissaan pidempään ja olivat nykyistä seurauskollisempia. Mikäli joku kuitenkin pystyy rikkomaan ennätykseni tulevien 5-10 vuoden aikana, toivon, että pystyn antamaan sen eteenpäin yhtä arvokkaasti kuin Bobby antoi sen minulle. Olen oppinut tuntemaan hänet vuosien saatossa hyvin, ja minulle oli suuri kunnia olla se pelaaja, joka hänen ennätyksensä rikkoi.