Tanska ja Irlanti pelasivat lauantai-iltana jalkapallon MM-jatkokarsintojen ensimmäisessä osaottelussa Kööpenhaminassa. Ottelupari säilyi vielä täysin avoimena, sillä peli päättyi 0-0-lukemiin.

Hyvä uutinen Tanskan kannalta oli tietysti se, ettei Irlanti saanut sille elintärkeää vierasmaalia aikaiseksi, mutta silti Tanska voi olla pettynyt tulokseen. Tanska nimittäin hallitsi kamppailua alusta loppuun ja on suoranainen ihme, ettei se saanut edes yhtä maalia aikaiseksi.

Tanska aloitti vahvasti ja jo pelin 12. minuutilla Andreas Cornelius pääsi hyvästä paikasta laukomaan, mutta Darren Randolph venyi huipputorjuntaan Irlannin maalilla. Vain hetkeä aiemmin Jens Larsen oli päässyt yrittämään hyvästä paikasta.

Tanska piti palloa selvästi enemmän hallussaan ja loi maalipaikkoja Irlantia huomattavasti enemmän tästä eteenpäinkin. Silti ottelu säilyi hamaan loppuun asti maalittomassa tilanteessa.

Ratkaiseva toinen osaottelu pelataan ensi viikon tiistaina. Tuon ottelun voittaja etenee MM-lopputurnaukseen Venäjälle.

Teksti:Ville Hirvonen (@hirvonenville)

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)