Jalkapallon Etelä-Amerikan MM-karsinta pelataan pakettiin tiistaina. Argentiina on tällä hetkellä MM-paikkojen ulkopuolella.
Argentiina kohtaa viimeisessä karsintaottelussaan MM-toiveensa jo menettäneen Ecuadorin vieraissa. Voitto takaa Argentiinalle paikan ainakin playoff-karsintaan, mutta ei välttämättä suoraan Venäjän ensi kesän MM-lopputurnaukseen.
– Tämä on kiinni meistä itsestämme. Tämä joukkue on vihainen, mutta uskoo, että jos voitamme Ecuadorissa, niin pääsemme MM-kisoihin. Huomaan joukkueessa selvän vakaumuksen, Argentiinan valmentaja Jorge Sampaoli vakuutteli BBC:n mukaan.
Etelä-Amerikan MM-karsinnasta pääsee neljä maata suoraan MM-kisoihin. Viides karsii yhdestä paikasta Oseanian edustajaa eli Uutta-Seelantia vastaan.
Brasilia on jo varmistanut MM-paikkansa. Myös Uruguay (28 pistettä) on todellä lähellä Venäjän reissua. Uruguay isännöi jo mahdollisuutensa menttänyttä Boliviaa. Käytännössä vain ihme voi viedä Uruguaylta suoran MM-paikan.
Kolmantena oleva Chile (26) kohtaa Brasilian vieraissa. Neljäntenä ja viidentenä majailevat Kolumbia (26) ja Peru (25) ottavat mittaa toisistaan jäklkimmäisen kotikentällä.
MM-unelmia elättelee vielä myös Paraguay (24), joka isännöi lohkojumbo Venezuelaa. MM-paikka ei tosin ole enää Paraguayn omissa käsissä.

































