JJK koki perjantaina kovia kahdella rintamalla. Kouvolassa MyPa pommitti taululle tylyt 4–0-lukemat. Helsingissä tehdyissä lääkärin tutkimuksissa sai keskikentän avainpelaaja Toni Koskela, 26, kuultavakseen tylyn diagnoosin: polvi on leikkauskunnossa.
Koskelan polvesta operoidaan ensi viikolla ristiside. Ongelmalliseksi asian tekee se, että sama polvi on leikattu saman vamman takia jo kertaalleen, vuonna 2002.
– Pahimmassa tapauksessa miehen koko peliura on ohi, JJK:n toimitusjohtaja Joni Vesalainen harmitteli.
Polven kunto on haitannut pitkään Koskelan pelaamista. Viime viikolla vamma äityi harjoituksissa niin pahaksi, että pelaajalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin mennä lääkärin pakeille.
– Emme halunneet kertoa Koskelan vammasta, vaikka hänen pelaamisensa oli täyttä tuskaa koko ajan, Vesalainen kertoi.
– Tähän nähden mies on saanut osakseen kohtuutonta kritiikkiä. Tonin asenne on ollut kaiken aikaa kivenkova.































