AC Oulu ja oululaispelaaja Jarkko Hurme ovat solmineet loppukauden kattavanpelaajasopimuksen. Laitapuolustaja pelaa AC Oulun riveissä jo sunnuntainakotiottelussa Vaasan Kiistoa vastaan.

Alkuvuodesta 2006 Italian siirtynyt Hurme palaa kolmen ja puolen vuoden tauonjälkeen kotimaan kentille. Seurakseen 23-vuotias OLS:n kasvatti valitsi ACOulun, jota hän edusti edellisen kerran kaudella 2004. Hurme pelaa AC Oulussaainakin kuluvan kauden loppuun saakka.

– Saamme joukkueeseen Oulussa uran luoneen pelaajan, joka on päässyt jo varsinpitkälle, mutta haluaa nyt tulla meidän projektiin mukaan. Hurmeen tulo avaameidän pelaamiseemme uusia mahdollisuuksia ja tuo uutta virinää varmasti kokoorganisaatioon, päävalmentaja Juha Malinen iloitsee.

Hurme on jo harjoitellut AC Oulun mukana puolentoista viikon ajan. Nyt säärenrasitusmurtuman takia leikattu jalka on siinä kunnossa, että paluu pelikentilleon mahdollinen. Hurme on kokoonpanossa mukana sunnuntaina, kun AC Oulu kohtaakotikentällään FC Kiiston.

Hurme on pelannut kotimaassaan OLS:n ja AC Oulun lisäksi RoPS:ssa. Italiassaseuroina olivat Serie A:n Udinese sekä Serie C:n Hellas Verona.

LUE MYÖS: Vilma Nissinen tunnusti IS:lle – teki kivan tilin kohullaan (UrheiluAreena.fi)