Jalkapallon Veikkausliiga jatkui lauantaina neljän ottelun voimin. Maarianhaminassa haettiin jo yllätystä, mutta toisella jaksolla tuo yllätys suli.

JJK meni ottelussa 2-0-johtoon Toni Tahvanaisen ja Tomi Petrescun maaleilla jo alle kymmenessä minuutissa, mutta hallitseva mestari vastasi 1-2-kavennusmaalilla pelin 45. minuutilla. Maalintekijänä oli Brian Span.

Toisella jaksolla IFK meni kuitenkin menojaan. Aleksei Kangaskolkka, Robbin Sellin, Kristian Kojola sekä Lucky Mkosana veivät mestarit 5-2-voittoon.

Tampereella Ilves jäi FC Lahden kanssa 1-1-tasapeliin. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin päivän ensimmäinen punainen kortti, kun Mika Hilander tönäisi olkapäällä kevyesti FC Lahden pelaajaa ja lensi ulos. Ilves johti ensimmäisen jakson jälkeen kuitenkin Marco Matronen maalilla 1-0.

Toisella jaksolla myös FC Lahti sai punaisen kortin, kun ensimmäisellä jaksolla rankkarin tyrinyt Hendrik Helmke lensi ottelusta toisen keltaisen myötä ulos. FC Lahden onnistui kuitenkin tasoittaa peli 88. minuutilla. Maalintekijänä oli Fareed Sadat.

SJK kävi ryöstöretkellä Vaasassa ja nousi 3-1-voittoon VPS:stä. PS Kemi ja HIFK pelasivat maalittoman tasapelin.

Veikkausliigan tulokset lauantaina 8.4:
PS Kemi-HIFK 0-0 (0-0)
Ilves-FC Lahti1-1 (1-0)
VPS-SJK 1-3 (1-1)
IFK Mariehamn-JJK 5-2 (1-2)

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)