Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi maanantai-iltana 2-2-tasapelin Turkkia vastaan Turussa. Samalla MM-karsinnat päättyivät.
Suomi oli tappiolla kahdesti. Ensimmäisestä maalista vastasi Paulus Arajuuri ja toisesta Joel Pohjanpalo.
Nousu takaa tasoihin oli Suomen kapteenin Niklas Moisanderin mielestä hieno suoritus.
– Kaksi kertaa noustiin tappioasemasta, se oli tosi hienoa. Ei ole helppoa Turkkia vastaan. He olivat ekalla puoliajalla aika paljon parempia. Sitten taas toisella puoliajalla me pelattiin paremminn verrattuna ensimmäiseen. Siellä oli enemmän tilaa kentällä ja saatiin luotua vähän paikkoja. Ihan ok tasuri, uskon taas, että oikeutettu. He tekivät heidän paikoistaan ja me meidän, Moisander kiteytti.
Moisander kiitteli päävalmentaja Markku Kanervan tuoneen Suomen peliin selkeän peli-idean, johon koko joukkue uskoo. Myös ensikertalaisten määrä – seitsemän Kanervan alaisuudessa ja koko karsinnoissa kahdeksan – lämmitti kapteenin mieltä.
Suomi jäi karsintojen I-lohkossa toiseksi viimeiseksi, kun 10 pelistä tuli yhdeksän pistettä. Suoraan ensi kesän MM-kisoihin paineli lohkovoittajana Islanti, jatkokarsintaan kaksi pistettä vähemmän kerännyt Kroatia.
Neljästä viime pelistä Suomi keräsi kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä.
– Positiivista, että lopetettiin hyvissä merkeissä: kaksi voittoa ja pari tasuria. Se on tosi positiivista, siitä on helpompi lähteä seuraaviin karsintoihin, mutta kuten olen sanonut aikaisemminkin, meidän täytyy oppia ottamaan pisteitä karsintojen alussa niin kauan kun on mahdollista pitää itsemme mukana kisoihin. Nyt sitten otimme pisteitä, kun mahdollisuudet olivat menneet, Moisander sanoi.

































