HJK:n alkukausi jalkapallon Veikkausliigassa on ollut urheilullisesti pettymys, mutta suosionsa osalta seura on nosteessa. HJK tiedottaa, että sen yleisökeskiarvo on nousussa ja kausikorttimyynti on kasvanut lähes 50 prosenttia.

HJK:n kaksi ensimmäistä kotiottelua pelattiin tyhjille päätykatsomoille Palloliiton kurinpitorangaistuksen mukaisesti. Sen jälkeen kannattajat saivat palata Klubipäätyynsä.

Viime kaudella HJK:n yleisökeskiarvo Veikkausliigassa (runkosarja ja mestaruussarja) oli 4002 katsojaa ja mediaani 3642. Nyt yleisökeskiarvo on seitsemän kotipelin jälkeen 4634 katsojaa ja mediaani 4723.

HJK:n Veikkausliiga-otteluiden yleisökeskiarvo on kasvanut viime kaudesta 15,8 prosenttia. Huomionarvoista on myös se, ettei tällä kaudella pelata Stadin derbyjä, kun HIFK putosi viime kauden päätteeksi Ykköseen.

HJK oli myynyt maaliskuun 23. päivään mennessä 1767 kausikorttia. Huhtikuussa meni 2000 kausikortin raja rikki. Kesäkuun 15. päivä lukema näytti 2368 kausikorttia.

Viime vuonna kausikortteja myytiin noin 1600 kappaletta. Myynti on kasvanut noin 48 prosenttia.

HJK:n yleisökasvuun lienee vaikuttanut viime kauden euromenestys. HJK eteni viime vuonna Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.

Myös jalkapallon suosio on Suomessa kasvussa. Tämä on ollut havaittavissa siitäkin, että Suomen maajoukkueen kesäkuun EM-karsintaottelut Helsingissä Sloveniaa ja San Marinoa vastaan olivat loppuunmyytyjä.

Lue myös:Glen Kamaran ahdinkoon helpotusta – ”Ilahduttavaa”

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Pennasen pokerissa jäi luu käteen – tapahtuuko silti uusi ihme? (LeijonaUutiset.fi)