Helsingin IFK:n kausi jalkapallon Veikkausliigassa jatkui maanantaina alavireisenä, kun FC Lahti haki Helsingistä 2-1-voiton.
Tappio oliTähtirinnoillekauden ensimmäinen, mutta pistesarake näyttää silti vain kahta pistettä. HIFK:n kauden saldo on tällä hetkellä yksi tappio ja kaksi maalitonta tasapeliä. Siitä ei saa hyvää tekemälläkään.
– Kaksi tasapeliä ja nyt tappio. Huono alku. Täytyy katsoa meille tehdyt maalit vielä videolta, mutta emme voi muuta kuin nostaa tasoa tästä, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoi seuransa sivuilla.
Kauden avausottelunsa HIFK:ssa pelannut Otto-Pekka Jurvainen harmitteli tapaa, millä tappio maanantaina tuli. FC Lahti iski voittomaalin viimeisellä varsinaisen peliajan minuutilla.
– Ei voi muuta sanoa kuin että vastustaja oli ilmeisestä maalin verran parempi. Tappio tietysti harmittaa ja ehkä vielä eniten se, millä tavalla se tuli. Hyvin tulimme tasoihin. Se oli todella hieno maali seveltä (Gelalta), Jurvainen sanoi.
HIFK:sta puhuttaessa voidaan hiljalleen ottaa käyttöön jo sana ”kriisi”, vaikka pelaajat ja valmentajat eivät sellaista mielellään käytäkkään. Etenkin maalinteko on ollut helsinkiläisille vaikeaa. Maanantaina nähty maali oli vasta kauden ensimmäinen.
-Ei missään nimessä voida olla tyytyväisiä. Olisimme mielestäni ansainneet enemmän pisteitä. Pitää laittaa työhaalarit päälle ja vetää treeneissä hyvin niin sitä kautta se hyvä fiilis ja peli tulevat kentälle, Jurvainen sanoi.

































